Arvoisa osuuskauppaväki

Oulun rumin talo –kilpailu on saamassa uuden voittajan. Jos Arinan Valkea, Oulun uusin tavaratalo, rakennetaan nykyisten rakennuslupasuunnitelmien mukaan, voitto on varma.

Riemuitseeko Arina? ”Me teimme, mitä halusimme. Me mitätöimme lainvoimaisen asemakaavankin. Sopimukset eivät meitä sido, lupaukset on tehty rikottavaksi.”

Mitä on tapahtumassa?

Edessäni on kaksi erilaista kuvaa. Isokadun ja Kauppurienkadun kulmasta pohjoiseen. Kuvillaan Uki Arkkitehdit visioivat, millainen on katettu katuosuus Valkean ja Kauppurikorttelin välissä.

Toisessa kuvassa, siinä vanhemmassa vuodelta 2008, katu on katettu läpinäkyvällä materiaalilla, lasilla varmaankin. Päädyt ovat myös lasia. Katunäkymä jatkuu katetun osan läpi kohti kirkon mäkeä. Talojen julkisivut ja räystäslinjat näkyvät. kaiken yllä kaartuu sininen taivas. Kuva kertoo, että katettu osuus yhä edelleen on katu, kuten Oulun ruutukaavakeskustassa tuleekin olla, läpinäkyvä, esteetön ja kadunomainen. Se on avoin väylä ihmisten tulla ja mennä. Kuva julistaa, että lasikaton alla katu on kaupunkilaisten yhteinen tila, kaupunkikulttuurin valtasuoni.

Toisessa, uudemmassa kuvassa tavaratalon raskas kattorakennelma työntyy kadun päälle. Umpinainen katto, reikien osuus on vain 20 %, ikään kuin kahmaisee katutilan itselleen. Piirtäjä näyttää kertovan, että saman katon alla on hyvä olla. Samalla hän julistaa, että entinen Isokatu on nyt tavaratalon osa. Täällä määrää tavaratalo, milloin läpi kuljetaan, milloin ovet suljetaan. Shoppailu sallitaan, oleskelu kielletään.

Taiteilija piirsi ensimmäisen kuvan Arinan toimeksiannosta asemakaavoitusta varten. Se oli lupaus, jonka perusteella Oulun kaupunki sallii kadun kattamisen. Toinen kuva löytyy työmaan aidasta, se kuvittaa rakennuslupapiirustuksia. Se kertonee Arinan todellisen tavoitteen, myös sen, että lupaus rikotaan. Eikö yhdessä suunniteltua lainvoimaista asemakaavaa ole tarkoituskaan noudattaa?

Monen sivun mittainen on pääsuunnittelijan kirjaama kaavasta poikkeamien luettelo. Oulun rakennusvalvonta kuittaa kaavan vastaisuudet vähäisiksi. Väärin, sen tietää rakennusvalvontakin. Tietänevät myös, että pahasti keskeneräisen ja asemakaavan vastaisen suunnitelman hyväksyminen rakennusluvaksi romuttaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen menettelyn. Samalla Oulun kaupunki menettää uskottavuutensa rakentamisen ohjaajana. Näyttävät ajattelevan, että huonompikin Oululle kelpaa.

Tarina kulminoituu käsitteeseen valokatteinen. Asemakaava vaatii, että Valkean kohdalla katutila on valokatteinen. Rakennusvalvonta näyttää tulkitsevan, että valokate tarkoittaa vähän rei´itettyä umpikattoa.

Miten asia oikein on?  Kotimaisten kielten keskuksesta kerrotaan, että kate on peitekerros, päällys. Valokate kattaa, suojaa sateelta ja läpäisee valon. Myös Oulun rakennusvalvonta on nettiohjeissaan käsitellyt aihetta: ”Valokate. Valokaterakenteissa käytetään alimpana lasina laminoitua lasia tai muuta vastaavaa rakennetta… ”

Molemmat tahot, myös rakennusvalvonta, todistavat, että valokate on läpinäkyvä. Pitäisi olla selvää puhetta, niin selvää, ettei sitä hovioikeuteen pidä mennä ratkaisemaan.

Isokadun rooli katettuna katutilana on asemakaavan lisäksi määritelty myös maankäyttösopimuksessa.

Missä sopimuksessa?

Oulun kaupunki, Oulun Pysäköinti ja neljä kiinteistöä tekivät 9.11.2011 maankäyttösopimuksen, jossa osapuolet sopivat asemakaavan ”toteuttamiseen liittyvistä oikeuksista, velvollisuuksista ja vastuista.” Sopimus liittyy asemakaavaratkaisuun, jonka ”sopijaosapuolet ovat toteuttaneet koko kohteen käsittävällä suunnittelulla, asemakaavan muutoksella ja osapuolten näkemyksellä yhteistoiminnan eduista.” Siis kohdekortteli on yhdessä suunniteltu, kaavoitettu ja sovittu.

Sopimus kertoo: Isokadun on oltava saavutettavissa ja poistuttavissa molemmista päistään kävellen ympäri vuorokauden. Katutilasta sovitaan, että kadulla ei saa olla kiinteitä rakenteita, kuten seiniä muualla kuin päädyissä. Sopijaosapuolet ovat myös päättäneet, että katutilan katteen ja päätyjen on oltava läpinäkyviä.

Miten kävi?

Rakennuslupapiirustuksista käy ilmi, että katu on osa tavarataloa. Valmius sulkea katuyhteys on varmistettu. Kadulle on tarkoitus rakentaa seiniä, jopa kaventaa katutilaa kiinteillä seinillä. Kiinteä hissitornikin on kadulle ilmestynyt. Ja katto. Läpinäkyväksi valokatteeksi määritelty on muuttunut 2,2 metriä paksuksi, rei’itetyksi umpikatoksi. Ei kuu kuumota, ei aurinko paista.

Ei ole rakennuslupasuunnitelma asemakaavan mukainen, maankäyttösopimuksesta puhumattakaan.

Mitä tekee Arina?

Arinan aloitteesta kaupungin avainhenkilöt esittävät muutettavaksi maankäyttösopimusta. Muutosmiesten logiikka sanoo, että muutetaan käsite läpinäkyvä kate, termiksi valokatteinen, joka voidaan sopuisasti tulkita umpikatoksi?

Mielenkiintoista. Umpikujasta yritetään selviytyä muuttamalla sopimusta. Mutta tie vie ojasta allikkoon. Ei monikantista maankäyttösopimusta kaksi, kaupunki ja Arina, muita sopijaosapuolia kuulematta voi muuttaa. Tuloksen näyttää olevan laittomuuden tie ja sopimusrikkomus. Samalla menee Oulun kaupungin uskottavuus myös sopijaosapuolena, ei mitätön juttu varsinkaan maankäyttösopimuksissa.

Palaan isoon kuvaan. Asemakaava syntyi poliittisessa ohjauksessa laajan kansalaiskeskustelun tuloksena. Nyt asemakaava ja sopimukset on tarkoitus mitätöidä. Arina jyrää ja virkakoneiston eliitti peesaa. Huonoa jälkeä syntyy, vaikka hyvää kaupunkia sanotaankin tavoiteltavan.

Näyttävät eväät loppuneen. Nyt tarvitaan kansalaiskuntoa. Tarvitaan jälleen poliittista ohjausta. Tarvitaan vastuuta ydinkeskustan uudistamishankkeesta, tarvitaan panostusta laatuun, myös arkkitehtuurin. Ei se ylimääräistä rahaa vaadi, hyvä tahto ja taito riittävät.

Asemakaava määrittelee kaupunkirakenteelliset ja -kuvalliset periaatteet, ne, joita yhdessä on päätetty noudattaa. Arvoisa osuuskauppaväki, vaatikaa laadukasta työn jälkeä. Katsokaa, että Arinan Valkeasta tulee kaupunkirakentamisen mallisuoritus, joka kannustaa myös muita panostamaan laatuun. Kaikki Oulun parhaaksi.

Siitä teidän muistetaan ja viisauttanne kiitetään.

Oulussa 24.11.2013

Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , | 2 kommenttia

Asemalta merelle, kertomus vuodelta 2023

Kertomus vie meidät läpi Oulun. Ensin on aseman seutu ja kurkistus Raksilaan. Sitten Hallituskatua pitkin ydinkeskustaan ja torin rantaan. Siltojen yli Pikisaareen, Hietasaareen ja Nallikariin.

Millaisia elämyksiä reitti tarjoaa? Minäpä kerron.

Matkamies astuu etelän junasta asemalaiturille. Ensimmäinen havainto kertoo, että muutos kymmenessä vuodessa on hämmästyttävä.

Asema ja kauppakeskus samassa talossa. Sen arkkitehtuuri on sopusuhtaista ja suomalaisen asiallista. Asemalla ihmisiä tulee ja menee. On vilskettä, sorinaa ja porinaa. Missä on ihmisiä, siellä on kauppaa. Liikekeskus ulottuu asemalta radan yli ja ali Raksilan puolelle.

Oululainen asumisidylli kohisevan kaupungin ytimessä on saanut Raksilan puolella seurakseen torniparin. On Oulu nostanut profiiliaan, metreissä ainakin seitsemän kymmentä. Nainen vilkuttaa parvekkeelta. Terve.

Jo asemalla kulkija aistii, että Oulu on jälleen jääkiekon pääkaupunki. Kunnia kuuluu palaajille ja kiitos viisaalle päätökselle rakentaa uusi areena. Pikkukankaan kylkeen on noussut yksityisin varoin kulttuurin moniotteluhalli. Järjestyi myös tori autoille ja messuille siihen, missä ennen sijaitsi paloasema. Liikennekaaos on jäänyt historiaan.

Asemahallin kautta Hallituskadulle. Meurmanin ja Ervin visio kuuden vuosikymmenen takaa on vihdoin toteutunut. Oulun bulevardi on saanut päätteekseen aseman korkean lasiseinän, jota kuusikerroksiset tornit kehystävät. Ripaus Pariisia on kotiutunut Pohjan perukoille. Ei edes kallioparkin ajoramppi puiston kulmalla tätä menestystarinaa häiritse, pikemminkin tukee.

Ramppi kertoo, että Ouluun on tehty maanalainen kaupunki. Kallioon on louhittu ydinkeskustaa ruokkiva verkosto. Huolto pelaa alakautta kortteleihin katuelämää häiritsemättä. Autoilija voi laskeutua leveää väylää keskustan alle, jättää auto lataukseen, nousta hissillä kauppaan, käydä asioilla ilman toppaa ja turkiksia. Piipahtaa katetulla Isokadulla, nauttia lattea fiikusten katveessa, myös keskellä talvea.

Keskustassa liikkuvat tavarat, ajatukset, ihmiset ja raha. Mutta se on myös asuinpaikka. Oulun mallissa liiketilojen yläpuolelle, katoille rakennettiin asuintaloja pihoineen. Kun vielä oululaiset hoksasivat vaatia arkkitehdeilta hyvää jälkeä, uudistunut kaupunki on kasvanut suosituksi matkailukohteeksi, läpi vuoden ja vuorokauden kuhisevaksi kulttuurin, kaupan ja rakennustaiteen helmeksi.

Kaupunki päätti kasvaa myös ylöspäin. Korkeat rakennukset, uusimpana Galleria- torni, kehystävät Kaupunginojan puistovyöhykettä. Muualla korkeat rakennukset korostavat tärkeitä paikkoja kuten rautatieasema, Koskenniska, tori ja Toppila. Kaupungin profiili on saanut hallittua eloa ja näyttävyyttä.

Matka jatkuu. Torin ranta ja Heikolanniemi, Oulun satama ja kauppapaikka 1500-luvulta. Joki on tulvinut ja meri karannut. Lannistumatta kaupunkilaiset rakensivat, tekivät kauppaa ja vaurastuivat. Pääsatama siirtyi Toppilaa. Kaupungin rannassa satamatoiminnot hiipuivat ja kauppa hiljeni. Tänään kesätori on jälleen vilkas ja talvitori eloisa. Läpi vuoden kauppatori tarjoaa lähiruokaa, laulua ja soittoa.

Miten muutos parempaan alkoi? Ydinkeskustan edistys veti mukanaan. Tärkeää oli rakentaa lämmin talvitori kauppahallin pariksi, tärkeää oli hotelli pystyttää. Tapahtumatori ja Elämystentalo päätettiin toteuttaa yksityisin varoin. Vanha rantaparkki sai kannen ja sen päälle torin piknikeille, rovianteille, hupitaiteelle ja vakavahenkisyydelle. Ja mikä tärkeintä, keskustassa on jälleen luistinpaana.

Rantaan on syntynyt elämyskeskus. Oulun teatteri avasi ovensa kaikelle taiteelle, kirjasto muuntui uuden tyylin kulttuuritaloksi, Elämystentalo tarjoaa virtuaalihenkisille uusinta uutta ja torilla raikaa tanssin jytke. Enää ei oululaisia hirvitä Vänmannin saaren tornikaan, joka loistaa ilta-auringossa elävän kaupunkikulttuurin maamerkkinä.

Matka jatkuu Pikisaareen, jossa vanhat talot on korjattu ja uusia rakennettu.  Sitten Korkeasaareen, jonka sahateollisuus jätti ja luonto kaupunkilaisille puistoksi muovasi. Hyvä on rantoja samota, maisemia ihailla ja ruopatulla Rommakonselällä kisaavia pursia seurata.

Hietasaaren puolella avautuu Mustasalmen suu. Salmi ruopattiin moottoriveneellä ajettavaksi. Siitä kunniakkaasta teosta alkoi vuoroveneiden, pakettien, renessanssi.  Väylä vie torin rannasta Mustasalmea Nallikariin, sieltä Toppilansalmen suulle Merikeskukseen, salmea pitkin uuden, uljaan Toppilan läpi Hartaanselälle ja takaisin kaupungin rantaan. Lähtö kaksi kertaa tunnissa.

Hietasaaren rannasta näkymä yltää merelle asti. Edessä on kiertoliittymä. Sujuvaksi on liikennöinti tehty. Syynä on suuren suosion saavuttanut huvipuisto Kalevalan hengessä. Se on kuuluisa myös hiljaisuudestaan. Ei kolise eikä rämise. Tirehtööri Suutari piti sanansa.

Erikoisen ilmeen on Nallikariin tulo saanut. Nouseva ja laskeva, aaltoileva rakennus peittää Nallisportin palloiluhallin peltiseinän. Myös seuraava talo on saanut julkisivukseen merihenkisen lasiseinän. Läpinäkyvyys antaa kiehtovan ilmeen muutoin niin pelkistetylle laatikolle. Onnittelut arkkitehdeille.

Nallikarin ytimessä on tori ja Eden. Peruskorjattu kylpylä on herännyt uuteen kukoistukseen. Se on hyötynyt huvipuistosta, huoneistohotelleista, Pohton majoitustornista sekä kokous- ja kongressitiloista. Myös leirintäalueen vierasmäärät ovat kohonneet. Alueen toimijat onnistuivat toteuttamaan monipuolisen matkailu- ja viihdekeskuksen oululaisten iloksi ja hyödyksi. Keskittämällä palvelut Nallikariin Hietasaari säilyi luonnontilaisena kaupunkipuistona, jonka viherhoidosta vastaa kaupungin lammaskatras.

Nallikarintorilla matkaaja ihailee välkehtivää Perämerta. Hän astuu rannan tanssipaviljonkiin, huumautuu laskevan auringon säteistä, levollisen kauniista merimaisemasta ja antautuu valssin vietäväksi.

Matti Karhula

http://issuu.com/forum24/docs/f24_20131029/13?e=1856326/5409249

Kategoria(t): Uncategorized | Jätä kommentti

Arinan Valkea

On hyvä, että keskustassa rakennetaan. Mutta miten rakennetaan?

Asemakaava on kaupungin valtuuston lainvoimainen päätös, jolla kaupunki ohjaa alueellaan suunnittelua ja rakentamista. Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa, että asemakaavaa noudatetaan.

Galleria-korttelin Valkea-hankkeessa Oulun rakennusvalvonta on poikkeamassa asemakaavan sisällöstä ja määräyksistä. Salliessaan kaavan vastaisen rakentamisen rakennusvalvonta mitätöi valtuuston päätöksen ja kaupungin asemakaavassa ilmaiseman tahdon.

Asemakaava syntyy julkisen ja vuorovaikutteisen suunnittelun, tutkinnan ja arvioinnin tuloksena. Se perustuu paitsi kaupungin strategisiin tavoitteisiin myös laajoihin ja perusteellisiin selvityksiin ja tutkimuksiin. Myös asemakaavan vaikutukset liikenteeseen, kaupunkikuvaan, ihmisten viihtyisyyteen, terveyteen ja turvallisuuteen arvioidaan. Päätös asemakaavasta edellyttää siis punnittua tietoa, harkittuja ratkaisuja sekä oivallusta yhteisestä edusta. Hyvä, viihtyisä ja kaunis kaupunki syntyy rakentamalla talot, kadut ja torit asemakaavan mukaisesti. Kansanvalta vie parempaan tulokseen kuin mielivalta, suunnitelmallisuus parempaan kuin itsekäs voitontavoittelu.

Oulun rakennusvalvonta on valmis asemakaavan vastaiseen rakentamiseen. Tällaisen vaikutelman saimme lukiessamme torstaina 17. 10. sanomalehti Kalevaa.

Asemakaavan mukaisesti Isokadusta tulee Kesäkatu Galleria- ja Kauppuri- korttelin kohdalla. Sen on määrä olla kaikille avoin lämmin kaupunkitila, sellainen, jota kaupunkilaiset ja kaupunkikulttuuri kaipaavat.

Millainen katu? Asemakaavamääräyksiin on kirjattu läpikulkuoikeus: ”on läpikuljettava kävellen yleensä ympäri vuorokauden. Katutilassa ei saa olla kiinteitä rakenteita, kuten seiniä.” Asemakaavassa kadunomaisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Kesäkadun seinien ja vesikaton tulee olla läpinäkyviä, jotta näkymä Isokatua pitkin ei tyystin katkea. Kaavassa kerrotaan, että kadulle ”saa rakentaa valokatteisen tilan.” Tavoite siis on, että aurinko paistaa, kuu kumottaa ja tähdet tuikkivat katon läpi kadulle saakka. Varmemmaksi vakuudeksi Arina, rakennushankkeeseen ryhtynyt, ja Oulun kaupunki ovat maankäyttösopimuksessa määritelleet ja vahvistaneet, että Kesäkadulla on läpinäkyvä katto. Pitäisi olla selvää tekstiä.

Mutta ei. Kesäkatu on saamassa massiivisen umpikaton, johon on puhkaistu muutama reikä. ”Kyllä se on valokate” sanoo rakennusvalvonnan kaupunginarkkitehti. Hän perustelee väitettään Ympäristötalon vesikattoratkaisulla. Väärin väittää arkkitehti. Umpikatto siellä on. Ympäristötalon korkean keskusaulan umpinaisen vesikaton alapuolella, katon rajassa, on toki pystyikkunoita, joiden kautta auringon valo yltää sisätiloihin. Se on ylävalo, ei valokate. Käykää vaikka katsomassa.

Ei löytynyt kaupunginarkkitehdilta perustetta poiketa kaupungin asettamista laillisista ohjeista ja määräyksistä.

On Arinan rakennuslupasuunnitelmissa tiettävästi muutakin asemakaavan vastaista. Asemakaavoissa osoitetaan rakennusten ulkoseinien paikat ja kerrosten lukumäärät. Rakennuksen ulkoinen hahmo, sen ulkokuori tulee näin määritellyksi periaatteella: yli ei saa mennä, alle saa jäädä.

Galleria-korttelin asemakaavassa rakennuksen rajamerkinnät ovat sitovia. Tiettävästi korkean asuintornin pituus ylittää sitovan rajan yli kymmenellä metrillä. Enää ei ole kyse huolimattomuudesta, tietämättömyydestä eikä vähäisyydestä vaan tarkoituksellisesta kaavan vastaisuudesta.

Miksi ei asemakaava kelpaa rakennusvalvonnan arkkitehdeille, joiden edustaja voimakkaasti osallistui kaavan valmisteluun. Miksi ei Arinalle, joka oli kaavoitusvaiheessa suunnittelemassa korttelia yhdessä kaupungin kanssa. Osapuolet päätyivät yhteiseen ratkaisuun, jonka mukaan asemakaava laadittiin. Asemakaava on sopimusluontoinen asiakirja. Luulisi Arinan pitävän sovitusta kiinni ja kunnioittavan Oulun valtuuston päätöstä.

Täytyy sanoa, ihmeellinen on rakennuslupaprosessi Oulussa. Asemakaavan laatiminen on äärimmäisen avoin ja kansanvaltainen tapahtumasarja kun taas rakennuslupakäsittely on täysin salainen. Ei pääse kaupunkilainen suunnitelmia lehteilemään ja tarkistamaan, onko rakennus valtuuston tahdon mukainen. Ei pääse, ennen kuin lupa on jo myönnetty.

Mitenkähän rakennuslautakunnan jäsenet pääsevät suunnitelmiin perehtymään ja taustaryhmiensä kanssa suunnitelman laatua ja rakennuskelpoisuutta arvioimaan. Taitaa päätös sittenkin perustua pelkästään virkakoneiston esittelyyn ja päätösehdotukseen. Koneisto jauhaa mieleisensä päätöksen, virkavalta ohjaa kansanvaltaa.

Ei rakennuslautakunnan aivan yksin tarvitse raskaita ratkaisuja tehdä. Heidän avukseen on nimitetty kaupunkikuvatyöryhmä, joukko virkamiehiä ja pari ulkopuolista arkkitehtia. Työryhmän on määrä antaa lausuntoja rakennuslautakunnalle.

Arinan Valkea-hankkeessa on nähty erikoisia piirteitä. Arinan edustaja tiettävästi kävi työryhmän kokouksessa vaikuttamassa ja kaupungin korkea virkamies varmistamassa, etteivät jäsenet ja alaiset liikoja vaadi. Poikkeuksellinen menettely onnistui. Kaupunkikuvatyöryhmä hyväksyi asemakaavan vastaisuudet.

Käykö Oulussa niin, että voima jyllää ja raaka voima ratkaisee. Pilataanko Oulun ruutukaavakeskusta ohi mennen ja huomaamatta. Eikö kaupungissa sittenkään ollut sijaa hyvälle ja kestävälle arkkitehtuurille.

Oulussa 23.10.2013

Matti Karhula

mattikarhula.com

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , | Jätä kommentti

Asemalta keskustaan

 Kaleva 11.9.2013

Kaleva 11.9.2013

Lemminkäisen seikkailujen innoittamana Kaleva kertoi pääkirjoituksessaan, että Oulun keskustan kehittämisestä puuttuu kokonaisnäkemys. Rakennusliikkeiden lyhytnäköinen intressi ohjaa rakentamista enemmän kuin kaupunkilaisten tarpeet.

Samalla Kaleva tuomitsee myös keskustan viimeaikaiset rakennushankkeet ”tunnelmaltaan mitään sanomattoman alakuloisiksi”. Muun muassa Pekurinkulma, Oulu 10, elokuvakeskus, ODL ja Etu-Lyötty saavat näin huutia. Kuitenkin osalliset, maan lahjakkaimmat ammattilaiset tekivät parhaansa luodakseen arkkitehtuuria ja kohentaakseen kaupungin yleisilmettä. Pidettiin arkkitehtikilpailuja, muokattiin yksityinen intressi kaupungin tavoitteiden mukaiseksi. Ei suhmuroitu kabineteissa vaan avoimesti keskusteltiin ja laillisesti päätettiin.

Kaleva on arvioinneissaan tyly. Onneksi  muitakin arvioita keskustan kehitysaskelista on kuultu, jopa kiittäviä.

Mistä nyt puhutaan?

Uusi matkakeskus oli VR-Yhtymän ajatus. Aloite tutkittiin virkatyönä ja testattiin julkisuudessa. Kaupunkilaisten puolesta valtuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen. Se oli oikeuden mukainen ratkaisu, totesi myös korkein hallinto-oikeus kuusi vuotta sitten.

VR myi kiinteistön Lemminkäinen Talo Oy:lle. Suunnittelu jatkui. Hankkeen tarpeellisuus todettiin, 85 prosenttia liiketiloista sai vuokralaisen ja asunnoillakin oli kysyntää.

Mutta ei syntynyt taloa. Sijoittaja, jolle rakennusta suunniteltiin, jätti hankkeen. Liian kova hinta, liian pieni kate, huhutaan ostajaehdokkaan todenneen.

Liikaa vaati Lemminkäinen, tyhjennetyn tontin omistaja. Tehdään asuntoja, ne menevät kaupaksi. Kun paljon tehdään, voitto kasvaa. Kun korkealle rakennetaan, kateprosentit nousevat, ajattelee Lemminkäinen.

Rakennusliikkeen missio on tehdä voittoa. Ei auta kursailla. Vaikka Oulu päätti kaksi kertaa, että Matkakeskus on torniosiltaan enintään kuusikerroksinen, Lemminkäinen hamuaa kymmentä kerrosta enemmän.

Mitä tekee kaupunki? Lemminkäisen suunnitelma esiteltiin yhdyskuntalautakunnalle 10. syyskuuta. Seuraavana aamuna uusi luomus julkaistiin Kalevassa. Ihmeeksemme saimme myös lukea, että kaupungin taholta kerrosmäärän reipasta lisäystä puolletaan. Miten ihmeessä kaupunkikuvallisesti oleellinen ominaisuus, talon korkeus, voi näin nopeasti ylittää valtuuston tahdon? Eihän vain rakennusliikkeen ”lyhytnäköinen intressi” ole päässyt määrittelemään kaupungin kantaa? Hyvin on asemalla junailtu.

Keskustasta puuttuu kokonaisnäkemys, väittää Kaleva. Oulussa toteutetaan kuitenkin yleiskaavaan liittyvää keskustan maankäytön ja liikenteen yleissuunnitelmaa, Elinvoimainen kaupunkikeskusta – raporttia ja valtuuston päättämiä asemakaavoja. Tosiasia on, että tavoitteet on kirjattu ja niitä on noudatettu.

Yksittäisten kiinteistöjen omistajat päättävät itse kenen kanssa rakentavat, milloin rakentavat, kuka suunnittelee. Kaupunki valvoo asemakaavan toteutumista ja ohjaa suunnittelua ja rakentamista. Ei ole kaupungin asia kuitenkaan kaikkia taloja samaan uniformuun pukea. Onneksi Oulussa jälki on yksilöllistä, ei totalitaarista.

Kaleva kaipaa Oulun koulun tyyliä kaupungin pelastajaksi. Oulun koulu onnistui kyllä katkaisemaan kylmän elementtiarkkitehtuurin voittokulun lämpimällä, paikallisuuteen juurtuvalla otteellaan. Mutta.

Kaupunkikeskustan kehittäminen ei ole pelkästään tyylikysymys, se edellyttää monimutkaisen prosessin hallintaa ja yhteispeliä. Kaupungin rikkaus on monimuotoisuus, hallittu erilaisuus, jatkuva rakentaminen ja kohentuva elinympäristö. Tärkeintä on itse elämä, kohtaamiset, elämykset, hymyilevät kasvot katukuvassa.

Oulussa hymyillään.

Matti Karhula

Oulun koulu

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Asiallista keskustelua Hietasaaresta?

Kirsti Muinonen ottaa kantaa maailmaan Kalevan lukijapalstalla 30.6. otsikolla Pieleen meni, Matti Karhula. Kirjoituksesta nousee esille pari seikkaa, joita haluan tarkastella paremmin. Kirjoituksessa paketoidaan yhteen asioita, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Ja tehdään se vielä tavalla, joka suorastaan vaatii avointa keskustelua. Haluan vielä kritisoida sitä harhaluuloa, että Helsingissä osattaisiin päättää Oulun asioista Oulua paremmin.

Aloitetaan tavasta puhua. Julkiseen kielenkäyttöön on pesinyt vaivaksi asti tarkoitushakuinen ihmisten mollaaminen. Sen sijaan, että osattaisiin puhua asioista rauhallisesti ja faktojen pohjalta, haukutaan puskista tunnekuohun vallassa. Muinonen väittää kirjoituksessaan paljon ja sanoo lopussa, että ”Mikäli kirjoitus loukkaa jonkun tai joidenkin kunniaa, en pyydä anteeksi, sillä minulla on toisenlainen näkemys kunniasta.” Kirjoituksensa seurauksista Muinonen lupaa myös vastata tarpeen tullen. Tarkoitushakuista, kaunaista, seurauksista piittaamatonta, minulle täysin tuntemattoman ihmisen kirjoittelua, joka ei edistä kenenkään asiaa.

Olen siinä määrin idealisti, että uskon edelleen tiedon ja asiallisen keskustelun voimaan. Ja tiedän, että tänään tutkijat, virkamiehet ja poliitikot pelkäävät tuoda näkemyksiään esille, koska vastaukseksi voi tulla henkilökohtaista herjanheittoa. Kenen etua se palvelee? Demokratianko? Sananvapauden?

Hietasaaren ympärillä vellova julkinen keskustelu on kaukana faktoista. Alue on todellakin kulttuuri- ja luontoarvoiltaan ainutlaatuinen. Alue ansaitsee arvoisensa keskustelun, joka tukeutuu tosiasioihin, etenee eri osapuolten näkemyksiä kunnioittaen. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, faktat ja mielipiteet on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan. Keskustelun kuuluu johtaa johonkin rakentavaan.

Kuka päättää Hietasaaren tulevaisuudesta? Vastaus ei ole yksittäinen henkilö, ei etupiiri, eikä Muinosen ehdottama Pussy Riot vaan meitä kaikkia edustava kaupunginvaltuusto. Kuka saa parhaiten tahtonsa lävitse? Toivottavasti ei ainakaan se, joka huutaa kovimmin tai osaa solvata toisia parhaiten. Muinonen kuvittelee nähtävästi, että Matti Karhula päättää Hietasaaren kohtalosta. Missähän minä niin tekisin?

Mitä Hietasaaressa on viime aikoina tapahtunut? Toppilansaaresta on kehittynyt luonnonläheinen asuinalue, josta sietää olla ylpeä. Salmea kunnostetaan ja Möljänsilta on valmis. Hietasaaren kulkuväylät on raivattu, rakennettu ja viitoitettu. Mustansalmen yli johtaa kolme siltaa. Saaressa sopii samota omin jaloin, ratsain tai pyörällä. Nallikarin kunnostaminen kannatti. Paljon on tehty, paljon on vielä työtä jäljellä, sen kertoo vireillä oleva asemakaavan muutoskin.

Kaavakeskustelun ytimessä on nyt huvipuisto. Sitä vastustavien kansalaisaloitteessa halutaan siirtää päätöksenteko asiassa Oulusta Helsinkiin. Mitä tämä vaikuttaa käytännössä? Jos ympäristöministeriö hyväksyy aloitteen, se vaatii samalla laadittavaksi yhteistyönä hoito- ja käyttösuunnitelman. Se tarkoittaa käytännössä, että kaupunki suunnittelee, valmistelee, rahoittaa ja toteuttaa. Ministeriö ohjaa ja päättää. Päätösvalta Hietasaaresta luovutetaan Oulusta Helsinkiin, kunnalta valtiovallalle, jota edustaa ympäristöministeriön virkamies. Muinonen ja kumppanit uskovat, että Helsingissä ymmärretään Oulun asiat paremmin ja että parempi päätös Hietasaaresta tehdään ympäristöministeriön arkkitehdin pöydällä kuin täällä. Minä en usko sitä. Paremmin luotan kunnalliseen itsehallintoon.

Oulussa 1.7.2013

Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | 1 kommentti

Pieleen meni, Matti Karhula, kirjoitti Kirsti Muinonen

Pääsin Kalevan sivuille suurin kirjaimin sunnuntaina. Maanantaina lähetin toimitukseen vastineeni, joka luvattiin julkaista lähipäivinä.

Jatkan aiheesta.

Muinosen kirjoituksen kärki oli tarkoitettu loukkaamaan Matti Karhulaa. Näin hän itse asian ilmaisi. Muuta juonta ei jutusta löydykään. Aihioita kylläkin. Hän kiirehtii paikasta toiseen ja asiasta kolmanteen niiden keskinäistä yhteyttä lukijalle paljastamatta. Hietasaareen ehdittyään kirjoittaja innostuu solvaamaan Hietasaaren kehittäjiä, asemakaavamuutoksen valmistelijoita ja päättäjiä valtapyrkyreiksi, kähmijöiksi ja huijareiksi. Muinosen Oulussa yhteisten asioiden hoito on epäkiitollista touhua.

Asiat asioina.

Hietasaaressa on kyse asemakaavan muutoksesta. Nallikarissa toimivien yhteisöjen aloitteesta kaupungin virkakoneisto on uuden suunnitelman alueelle valmistellut. Tunnollisesti on kaupungin strategioita, virkasääntöjä ja Suomen lakia noudatettu.  Kaavailut on esitelty kaupunkilaisille keskusteltavaksi ja päätettäväksi.

Kaupunkilaisten valitsema valtuusto tekee päätöksen puolesta tai vastaan tutustumisen, keskustelun ja harkinnan jälkeen. Päättäjä ei ole yksittäinen virkahenkilö, ei etupiiri, ei edes Muinosen Pussy Riot, vaan meitä kaikkia edustava valtuusto.

Kaavakeskustelun ytimeen on osunut huvipuisto, joka joidenkin mielestä on arvokkaan luonnon ja kulttuuriperinnön vihollinen. Heidän pelkonsa on suuri, että päättäjät valtuustossa havaitsevat, että huvipuisto ei olekaan mörkö vaan lasten ja perheiden ystävä, myönteinen ilmiö vastaväitteistä huolimatta. Jospa valtuutetut huomaavat, että suunnitelmassa esitetty liikennejärjestelmä pelaa, meteli on olematon eivätkä ihmisäänet ongelmaksi asti yllä. Ymmärtävät jopa, että keskittämällä kaupunkilaisia palvelevat toiminnot suppealle alalle luonto ja Hietasaaren idylli säilyvät.

Kunnallinen demokratia ei riitä, totesivat vastustajat.

Sen sijaan Muinonen ja kumppanit päättivät kampita huvipuistoaloitteen luovuttamalla päätösvallan Hietasaaren asioissa ympäristöministeriön virkahenkilöille. Ovat varmaankin varmistaneet etukäteen valtion palkollisten mielipiteet.

Me oululaiset tiedämme, että tänään ja huomenna Hietasaari ja Mustasaari, myös Toppilansaari suurelta osin , ovat puistoalueita. Toki virkistykselle, lomailulle, liikunnalle ja koulutukselle on asemakaavassa sijansa osoitettu. Hietasaari on siis oululainen kaupunkipuisto. Me myös tiedämme, että Hietasaaren aluetta on kehitetty vastuullisesti ja jäntevästi. Menneisyys ja nykyisyys kertovat, että aluetta koskevaa päätösvaltaa ei ole syytä Helsingin herroille siirtää.

Minä uskon oululaisten järkeen ja taitoon.

Oulussa 2.7.2013   Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | Jätä kommentti

Lähiruokaa markkinoille

Tapasin tutun pariskunnan. Pitkän pöydän ääressä ihmettelimme elämän menoa Oulun torilla.

Väkeä riittää ja raha liikkuu. Voimme olla melkein tyytyväisiä.

Vanhaan aikaa torilla piti järjestystä  poliisi Piippo. Virkansa puolesta hän ei juopuneita suvainnut. Antoi lähtöpassit viinan hajustakin. Tänään hyvän, maksavan asiakkaan tapaa olutta särpimässä tai pikaruokaa nauttimassa. Ei puhu eikä pukahda nykyinen toripolliisi vaan totisena humaltumista seuraa.

Paljon on torilla vilskettä, sorinaa ja porinaa ja myöhemmin illalla örinää. Mutta, kysyimme itseltämme, missä ovat lähiruuan tuottajat ja kauppiaat. Kaljakin tuodaan satojen kilometrien takaa.

Tuttu, fiksu rouva heräsi esittämään: Oulu tarvitsee maalaistorin lähiruokamarkkinoita varten. Kun ei kauppatorilta tilaa löydy, on etsittävä parempi paikka. Näin pohdiskeli rouvamme ja räväytti ratkaisun eteemme:  Etu-Lyötyn Veturiaukio Tullipuominpuiston pohjoispäässä, siinä oiva paikka, keskellä asutusta, hyvät liikenneyhteydet, vajaakäyttöinen parkkitalo kulmittain. Hyvä olisi vihanneksia, juureksia, marjoja, sieniä, säilykkeitä. juomia, jopa lihaa, toripuiden siimeksessä kaupitella ja ostaa.

Yllättävää mutta totta, totesimme me miehet. Siellä on tilaa, kaunista kaupunkia, joka kaipaa elämää ja säpinää. Yhtenä, kahtena päivänä viikossa maalaistorille riittää asiakkaita, kunhan tiedottaa muistetaan. Maalaiskaupunkiin, siis uuteen Ouluun, maalaistori sopii kuin nenä päähän. Se on totista kaupunkielämää perinteiseen malliin.

Tarvitaan tahtoa ja taitoa, markkinahenkisyyttä ja pitkää pinnaa. Tiedämme, että lähiruoka-aate on kestävä aate. Sitä kaupunki kaipaa.

Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | Jätä kommentti