Oulussa tapahtuu. Uuden kaupungin uusi palvelumalli on tekeillä. Viiden kunnan yhteenliittymä on lähtenyt linjaamaan tulevaisuuttaan palvelut kärjessä.

Palveluiden kirjo kasvaa kaupungissa pääosin kahdesta tarpeesta, terveyspalveluista ja koulutuksesta. Ne ovat runko, jota muut toiminnot täydentävät. Taajama ilman terveydenhoitoa ja koulua on rampa.

Oululaisen uudistuksen ydin on lakkauttaa muutama terveyskeskus. Valmistelijoiden hahmottelemat ratkaisut eivät perustu osoitettuun tarpeettomuuteen, huonoon laatuun eivätkä tehottomuuteen.. Vakaumus on, että pienten partnereiden, Ylikiimingin ja Yli-Iin terveyskeskukset horjuttavat kaupungin taloutta sietämättömällä voimalla. Usko keskittämisen kaikkivoipaisuuteen on niin väkevä, ettei terveyskeskusten lakkauttamisen taloudellisia seuraamuksia ole uuden palvelumallin raportissa määritelty.

Onko virkakoneiston valmistelema keskittämisen linja välttämättömyys?

Tiedetään, että henkilöstömenot ovat kulueristä suurin. Terveyskeskuksen lakkauttaminen ei kuitenkaan henkilöstömenoja vähennä, koska yhdistymissopimuksen mukaan irtisanomisia ei sallita. Palkkamenot säilyvät, onko siis kyse toiminnan tyhjäkäynnistä, velttoilusta vai huonosta johtamisesta. Todistettavasti työtä riittää, työmotivaatio on korkealla ja asiakkaat ovat tyytyväisiä.

Tehtyjen investointien, sekä henkisten että aineellisten hyödyntäminen maksimaalisesti on yhdyskuntapoliittista viisautta. Hyvän palvelun, toimivien työyhteisöjen ja hoitosuhteiden tuhoaminen on turmiollista.

Miksi siis? Piilevätkö talouden ongelmat kalliissa kiinteistöissä? Koska uusinvestointeja ei tarvita, löytyykö syy ylläpidosta. Jos laskelmat osoittavat ylläpidon kohtuuttoman kalliiksi, kiinteistöstä on luovuttava, sanoo byrokraatin logiikka. Myydään pois. Mutta kuka ostaa käytetyn terveyskeskuksen? Ei kukaan. Puretaan pois. Tuntuu hullulta tuhota hyväkuntoinen rakennus ja poistaa se taseesta. Se vasta kallista on.

Ei löydy vastausta. Pitää siis laajentaa näkökenttää. Asutuskeskus ilman terveyspalveluja, ilman lääkärin apua on räikeä virhe. Odotettavissa on, että seuraavaksi luupin alle asetetaan koulut. Keskittämisen into vie pienten keskusten oppilaat suurempiin keskuksiin. Seuraavaksi voidaankin todeta, ettei pieni keskuksemme ole enää turvallinen ja viihtyisä. Ei ollenkaan hyvä paikka asua. Neuvostoliitossa näitä kyläpahasia kutsuttiin perspektiivittömiksi.

Oulussa aiotaan ratkaista kaupunkirakenteen tulevaisuus palveluverkkotyön sivutuotteena. On ilmeistä, että keskittämisen asianajajat ovat jaotelleet uuden kaupungin vanhat kuntakeskukset taantuviin ja kehittyviin taajamiin. Kaupunkiyhteisön kannalta parempi tapa olisi ratkoa yhteisiä, tärkeitä asioita avoimesti keskustellen, tutkien ja sovitellen. Oikea menettely on yleiskaavoitus, joka on juuri kuntarakenteen suunnitteluun tarkoitettu työväline. Laki lupaa sen perustuvan vuorovaikutteiseen, avoimeen kansalaiskeskusteluun.

Väestökehitystä ja muutoksen suuntaa kuvataan yleensä olettamuksella, näin on, jos mitään ei tehdä. Kun suunnittelu astuu kuvaan, voidaan määritellä tavoitetila ja askeleet sen saavuttamiseksi. Myös asukasmäärät ja muutoksen suunta ovat suunniteltavissa. Ydinkysymys on, tahdotaanko kaupungin osa-alueita ja niiden keskuksia kehittää tasapuolisesti. Ratkaisu löytyy kokonaisuudesta. Tarvitaan yhteinen näkemys tulevaisuuden kaupungista, johon asukkaat voivat kiintyä ja samaistua. Muutokset, joissa kuntalaiset eivät ole toimijoina mukana, vievät yhteisön ongelmiin.

Oulu on kasvukeskus, se on nuorten ja tulevaisuuden
kaupunki. Ajankohtaisista talousongelmista huolimatta Oulun tavoitteena olkoon kanavoida yhteisestä kasvuvarasta elinvoimaa myös maaseututaajamiin. Meille kaikille, niin maalla kuin kaupungissa asuville, kotiseutu on tärkeä ja rakas, työ sen hyväksi synnynnäistä.

Matti Karhula

Oulu