Julkaistu Forum 24  25.4.2013

Oulun palveluverkkomallia rakennetaan kevään aikana. Kehottivat osallistumaan keskusteluun aiheesta Oulu 2020. Teen työtä käskettyä. Luin satasivuisen raportin. Totesin, että paljon on aineistoa kerätty ja uusia ratkaisuja kehitelty.

Palvelumalli 2020-raportti johdatteli lukijan labyrinttiin. Tilastojen, laskelmien, käsitteiden ja maalailevan tekstin sekaan on helppo eksyä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osio ohjaa lukijan vaihtoehtoisten rakennemallien eteen. Tarjolla on kolme tuotetta, sama tarkoitus, eri sekoitus, eri hinta. Valitse paras.

Ensimmäinen rakennemalleista on nykyinen järjestelmä paranneltuna versiona. Toisessa mallissa lähdetään keskittämisen tielle, 17 terveyskeskuksesta eloon jää kuusi hyvinvointikeskusta seitsemässä toimipaikassa ja lisäksi neljä hyvinvointipistettä. Kolmannessa, voimakkaasti keskittävässä vaihtoehdossa hyvinvointikeskuksia on vain neljä.

Virkakoneisto on vaihtoehtoja vertaillut, myös taloudellisin perustein. Laskelmat, vaikkakin hypoteettiset, osoittavat, että vaihtoehto 2 on taloudellisin, säästöä nykymenoon nähden kertyy kymmenessä vuodessa 12,9 -20,5M€. Vaihtoehdon 3 vaikutus on pienempi, 7,9 -15,5M€. Laskelmat osoittavat, ettei raskas keskittäminen ole taloudellisestikaan järkevää. Isoissa laitoksissa katoaa ihminen ja hyvä työilmapiiri, rapistuu motivaatio ja tehokkuus.

Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa tuhon tiellä jatkamista. Se ei käy. Jäljelle jääneistä käyttökelpoinen on vain vaihtoehto 2. Sen havaitsivat myös viranhaltijat. Kalevan jutussa ”Seitsemän terveyskeskusta leikkauslistalle” viime viikolla virkakoneiston ratkaisumallina esiteltiin kyseinen malli 2 pienin muutoksin. Evästys päättäjille näyttää pelkistyneen saatesanoiksi: Tässä se on.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakennemalli on täten määritelty. Seuraavaksi tutkitaan käytäntöjä.

Kun on kipeä, tarvitsee avun. Sairas parantuu, se on pääasia. Toisarvoista lienee, onko avunantaja hoitaja vaiko lääkäri, kunhan osaa. Työskenteleekö parantaja keskuksessa vai pisteessä. Ei sekään ole ydinkysymys, onko apu lähellä vai vähän kauempana. Tärkeämpää on, että apu on saatavissa kohtuuajassa ilman tuskallista jonotusta.

Paljon on kritisoitu keskustan terveysaseman siirtoa Kontinkankaan hyvinvointikeskukseen. Keskustan seniorit tuntevat tulleensa petetyiksi. Pois vaikerrus, keskustaan jää hyvinvointipiste avun lähteeksi. Vielä ei ole tarkoin päätetty, minkälaisia palveluja piste tarjoaa. Kysyntä ja tarve sen ratkaiskoot. Keskustan asukasta lohduttanee myös se, että Kontinkangas tarjoaa ylivoimaisesti parhaimman ja laajimman palvelusortimentin. Ei apu kauas karkaa, jos ollenkaan.

Prosessi etenee ja palvelukehikko valmistuu. Kun sosiaali- ja terveyspalveluiden sisältöä ja työtapoja pohditaan, avautuu tilaisuus myös paljon parjatun Tilaaja-tuottaja–toimintamallin kriittiseen tarkasteluun. Se tiedetään, että Tiltu käy insinööreille, mutta sopiiko Tiltu lääkäreille ja opettajille. Ei sovi, lausuu tuskastuneiden kuoro.

Palataan normaaliin, nykyaikaiseen hallintoon, jossa johto organisoi, määrittelee palvelukonseptin, antaa resurssit ja tavoitteet. Palveluyksikkö ja työyhteisö ottavat tehtävän vastaan ja sitoutuvat sen parhaan kykynsä mukaan hoitamaan. Työtavan parhaita asiantuntijoita ja kehittäjiä ovat tekijät itse.  Oikein ohjattuna työyhteisö kykenee muokkaamaan työtapansa järkeviksi, tehokkaiksi ja motivoiviksi. Siitä on hyviä kokemuksia. Edessä siintävä päämäärä on vapauttaa ihmiset byrokratiasta siihen työhön, johon ovat kouluttautuneet ja kutsumuksen saaneet. Hyvän hallinnon perusta on avoimuus, se ei kuitenkaan tarkoita raportointipakkoa vaan yhdessä tekemistä.

Pöytä on katettu. Alkupaloiksi tarjotaan rakennemallit yleiskaavoituksen skenaarioiden kera. Päälajina autonomiset työyhteisöt kypsyvät osaaviksi, ystävällisiksi ja tehokkaiksi palveluntuottajiksi. Kaiken kruunaavat tyytyväiset oululaiset, jotka muutosvastaisuudesta selvittyään lähtevät yhdessä tekemään hyvästä paremman. Sellainen on Oulu vuonna 2020.

Matti Karhula