Tapasin tutun pariskunnan. Pitkän pöydän ääressä ihmettelimme elämän menoa Oulun torilla.

Väkeä riittää ja raha liikkuu. Voimme olla melkein tyytyväisiä.

Vanhaan aikaa torilla piti järjestystä  poliisi Piippo. Virkansa puolesta hän ei juopuneita suvainnut. Antoi lähtöpassit viinan hajustakin. Tänään hyvän, maksavan asiakkaan tapaa olutta särpimässä tai pikaruokaa nauttimassa. Ei puhu eikä pukahda nykyinen toripolliisi vaan totisena humaltumista seuraa.

Paljon on torilla vilskettä, sorinaa ja porinaa ja myöhemmin illalla örinää. Mutta, kysyimme itseltämme, missä ovat lähiruuan tuottajat ja kauppiaat. Kaljakin tuodaan satojen kilometrien takaa.

Tuttu, fiksu rouva heräsi esittämään: Oulu tarvitsee maalaistorin lähiruokamarkkinoita varten. Kun ei kauppatorilta tilaa löydy, on etsittävä parempi paikka. Näin pohdiskeli rouvamme ja räväytti ratkaisun eteemme:  Etu-Lyötyn Veturiaukio Tullipuominpuiston pohjoispäässä, siinä oiva paikka, keskellä asutusta, hyvät liikenneyhteydet, vajaakäyttöinen parkkitalo kulmittain. Hyvä olisi vihanneksia, juureksia, marjoja, sieniä, säilykkeitä. juomia, jopa lihaa, toripuiden siimeksessä kaupitella ja ostaa.

Yllättävää mutta totta, totesimme me miehet. Siellä on tilaa, kaunista kaupunkia, joka kaipaa elämää ja säpinää. Yhtenä, kahtena päivänä viikossa maalaistorille riittää asiakkaita, kunhan tiedottaa muistetaan. Maalaiskaupunkiin, siis uuteen Ouluun, maalaistori sopii kuin nenä päähän. Se on totista kaupunkielämää perinteiseen malliin.

Tarvitaan tahtoa ja taitoa, markkinahenkisyyttä ja pitkää pinnaa. Tiedämme, että lähiruoka-aate on kestävä aate. Sitä kaupunki kaipaa.

Matti Karhula