Kaleva 11.9.2013

Lemminkäisen seikkailujen innoittamana Kaleva kertoi pääkirjoituksessaan, että Oulun keskustan kehittämisestä puuttuu kokonaisnäkemys. Rakennusliikkeiden lyhytnäköinen intressi ohjaa rakentamista enemmän kuin kaupunkilaisten tarpeet.

Samalla Kaleva tuomitsee myös keskustan viimeaikaiset rakennushankkeet ”tunnelmaltaan mitään sanomattoman alakuloisiksi”. Muun muassa Pekurinkulma, Oulu 10, elokuvakeskus, ODL ja Etu-Lyötty saavat näin huutia. Kuitenkin osalliset, maan lahjakkaimmat ammattilaiset tekivät parhaansa luodakseen arkkitehtuuria ja kohentaakseen kaupungin yleisilmettä. Pidettiin arkkitehtikilpailuja, muokattiin yksityinen intressi kaupungin tavoitteiden mukaiseksi. Ei suhmuroitu kabineteissa vaan avoimesti keskusteltiin ja laillisesti päätettiin.

Kaleva on arvioinneissaan tyly. Onneksi  muitakin arvioita keskustan kehitysaskelista on kuultu, jopa kiittäviä.

Mistä nyt puhutaan?

Uusi matkakeskus oli VR-Yhtymän ajatus. Aloite tutkittiin virkatyönä ja testattiin julkisuudessa. Kaupunkilaisten puolesta valtuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen. Se oli oikeuden mukainen ratkaisu, totesi myös korkein hallinto-oikeus kuusi vuotta sitten.

VR myi kiinteistön Lemminkäinen Talo Oy:lle. Suunnittelu jatkui. Hankkeen tarpeellisuus todettiin, 85 prosenttia liiketiloista sai vuokralaisen ja asunnoillakin oli kysyntää.

Mutta ei syntynyt taloa. Sijoittaja, jolle rakennusta suunniteltiin, jätti hankkeen. Liian kova hinta, liian pieni kate, huhutaan ostajaehdokkaan todenneen.

Liikaa vaati Lemminkäinen, tyhjennetyn tontin omistaja. Tehdään asuntoja, ne menevät kaupaksi. Kun paljon tehdään, voitto kasvaa. Kun korkealle rakennetaan, kateprosentit nousevat, ajattelee Lemminkäinen.

Rakennusliikkeen missio on tehdä voittoa. Ei auta kursailla. Vaikka Oulu päätti kaksi kertaa, että Matkakeskus on torniosiltaan enintään kuusikerroksinen, Lemminkäinen hamuaa kymmentä kerrosta enemmän.

Mitä tekee kaupunki? Lemminkäisen suunnitelma esiteltiin yhdyskuntalautakunnalle 10. syyskuuta. Seuraavana aamuna uusi luomus julkaistiin Kalevassa. Ihmeeksemme saimme myös lukea, että kaupungin taholta kerrosmäärän reipasta lisäystä puolletaan. Miten ihmeessä kaupunkikuvallisesti oleellinen ominaisuus, talon korkeus, voi näin nopeasti ylittää valtuuston tahdon? Eihän vain rakennusliikkeen ”lyhytnäköinen intressi” ole päässyt määrittelemään kaupungin kantaa? Hyvin on asemalla junailtu.

Keskustasta puuttuu kokonaisnäkemys, väittää Kaleva. Oulussa toteutetaan kuitenkin yleiskaavaan liittyvää keskustan maankäytön ja liikenteen yleissuunnitelmaa, Elinvoimainen kaupunkikeskusta – raporttia ja valtuuston päättämiä asemakaavoja. Tosiasia on, että tavoitteet on kirjattu ja niitä on noudatettu.

Yksittäisten kiinteistöjen omistajat päättävät itse kenen kanssa rakentavat, milloin rakentavat, kuka suunnittelee. Kaupunki valvoo asemakaavan toteutumista ja ohjaa suunnittelua ja rakentamista. Ei ole kaupungin asia kuitenkaan kaikkia taloja samaan uniformuun pukea. Onneksi Oulussa jälki on yksilöllistä, ei totalitaarista.

Kaleva kaipaa Oulun koulun tyyliä kaupungin pelastajaksi. Oulun koulu onnistui kyllä katkaisemaan kylmän elementtiarkkitehtuurin voittokulun lämpimällä, paikallisuuteen juurtuvalla otteellaan. Mutta.

Kaupunkikeskustan kehittäminen ei ole pelkästään tyylikysymys, se edellyttää monimutkaisen prosessin hallintaa ja yhteispeliä. Kaupungin rikkaus on monimuotoisuus, hallittu erilaisuus, jatkuva rakentaminen ja kohentuva elinympäristö. Tärkeintä on itse elämä, kohtaamiset, elämykset, hymyilevät kasvot katukuvassa.

Oulussa hymyillään.

Matti Karhula

Oulun koulu