Kaiken kansan keidas

 

Hietasaaresta ideoitiin vaihtoehtomalli, otsikoi Kaleva torstaina 9. toukokuuta. Kaleva asettaa rinnakkain virallisen suunnitelman ja epävirallisen, tavallisten kansalaisten ideoiman vaihtoehtoisen suunnitelman.

Yhdyskuntalautakunta päätti tiistaina 7. toukokuuta antaa Hietasaaren asemakaavaluonnoksen, sen virallisen suunnitelman,  julkisuuteen tutkittavaksi ja arvioitavaksi. Avoimeen kansalaiskeskusteluun lähettämisestä toki äänestettiin. Kolme lautakunnan jäsentä äänesti mielipiteiden kuulemista vastaan.

Kaleva puolestaan edesauttaa ja elävöittää kaavoitukseen kuuluvaa keskustelua julkaisemalla ”tavallisten kansalaisten” vision, jolla ”ei vastusteta mitään, mutta tarjotaan tilalle vaihtoehto”. Täytyy myöntää, että paljon ihastuttavia ideoita on kartalle kauniisti kuvittaen merkitty.

Kun vertailee virallista ja epävirallista suunnitelmaa, voi havaita, että ratkaisut ovatkin hyvin yhteen sovitettavissa. Eroja toki on, mutta vain muutama.

Asemakaavaluonnoksessa huvipuisto valtaa Mustansalmen rannalla sijaitsevan palstaviljelyalueen. Mutta ei hätää, korvaava alue löytyy Hietasaaresta. Suunnitelmassa uutta palstaviljelyaluetta on täydennetty siirtolapuutarhalla, jossa on noin 30 palstaa pienine mökkeineen.

Huvipuistosta on syntynyt suuri huoli. Sanotaan, että huvipuisto aiheuttaa häiriötä. Kuka tai mikä on äänilähde ja syyllinen häiriöihin? Ihmiset. Mitä enemmän väkeä, sen enemmän elämää ja ääntä. Huolestuneiden kritiikin syyttävä kärki osuu siis huvipuiston vieraisiin, joista suurin osa on lapsiperheitä. Vaikutelmaksi jää, että lapsiperheiden vierailuja Nallikarissa halutaan rajoittaa. Toivottavasti olen väärässä.

Toinen ero koskee aktivistien Raakkulan rantaan sijoittamaa Hietasaaren toria. joka on epävirallisessa suunnitelmassa info, näyttelytila, tapahtumatori sekä kahvila- ja myymälärypäs. Ehdotettu sijaintipaikka on saavutettavuudeltaan yksipuolinen ja kaukana vierailukohteesta, Nallikarista. Hietasaaren toimintojen ripottelu useampaan paikkaan on tuhlailevaa maankäyttöä, jolla tuhotaan tarpeettomasti luonnontilaista aluetta.

Virallinen asemakaavaluonnos sijoittaa uudet toiminnot Nallikariin, tapahtumien ja toimintojen nykyiseen keskiöön.

Muilta osin ajatukset, viralliset ja epäviralliset, tähtäävät samaan päämäärään. Keskittämällä uudet toiminnot rauhoitetaan Hietasaaren muut alueet ulkoilulle ja luonnon rauhalle. Toiveena on, että Hietasaari kehittyy virkistys- ja vapaa-ajan keitaaksi, ”jossa lampaat laiduntavat ja kuka tahansa pääsee vesille”.

Voi kysyä, onko Oulun seudulla parempaa lomailu- ja virkistysaluetta kuin Hietasaari ja Nallikari.  Paikkaa keskellä kaupunkia, jokisuistossa meren saaressa, jossa kulttuuri ja luonto kohtaavat sulassa sovussa. Vastaus on ilmiselvä. Oulu ottakoon vaarin suuresta mahdollisuudestaan ja antakoon Nallikarin kehittyä kaiken kansan keitaaksi.

 

Matti Karhula

 

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Taas pilataan

Taas pilataan

Huonoa tulee, totesi Jouni Kesti Kalevassa. Uudet asuintalot nousevat Pikisaarentien varteen reviiritaistelijana tunnetun Kestin tiukasta vastustuksesta huolimatta. Uudet saarelaiset ovat päässeet rakennuttamaan itselleen asuintaloja.  Ei mitään grynderitouhua, vaan perheiden omaa toimintaa suunnitteluttamisesta rakennuttamiseen.

Ei kelpaa Pikisaaren itseoikeutetulle esteetikolle ja saarelaisten äänekkäälle puhemiehelle Suomen parhaiden tyttöjen ja poikien kädenjälki.

Onko saaren patriarkka tyytymätön harjakattoihin, puisiin julkisivuihin, rakennusten sopusuhtaisiin muotoihin, koristeiden puutteeseen vai  väärään väriskaalaan? Mene ja tiedä.

Sanotaan, ettei keskeneräistä pidä herroille eikä hulluille näyttää. Kummastahan on kyse? Vai onko sittenkin kyse uudenlaisen naapurisovun rakentamisesta?

 

Oulussa 3.6.2013

Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Opiksi ja ojennukseksi

Oulussa tapahtuu. Uuden kaupungin uusi palvelumalli on tekeillä. Viiden kunnan yhteenliittymä on lähtenyt linjaamaan tulevaisuuttaan palvelut kärjessä.

Palveluiden kirjo kasvaa kaupungissa pääosin kahdesta tarpeesta, terveyspalveluista ja koulutuksesta. Ne ovat runko, jota muut toiminnot täydentävät. Taajama ilman terveydenhoitoa ja koulua on rampa.

Oululaisen uudistuksen ydin on lakkauttaa muutama terveyskeskus. Valmistelijoiden hahmottelemat ratkaisut eivät perustu osoitettuun tarpeettomuuteen, huonoon laatuun eivätkä tehottomuuteen.. Vakaumus on, että pienten partnereiden, Ylikiimingin ja Yli-Iin terveyskeskukset horjuttavat kaupungin taloutta sietämättömällä voimalla. Usko keskittämisen kaikkivoipaisuuteen on niin väkevä, ettei terveyskeskusten lakkauttamisen taloudellisia seuraamuksia ole uuden palvelumallin raportissa määritelty.

Onko virkakoneiston valmistelema keskittämisen linja välttämättömyys?

Tiedetään, että henkilöstömenot ovat kulueristä suurin. Terveyskeskuksen lakkauttaminen ei kuitenkaan henkilöstömenoja vähennä, koska yhdistymissopimuksen mukaan irtisanomisia ei sallita. Palkkamenot säilyvät, onko siis kyse toiminnan tyhjäkäynnistä, velttoilusta vai huonosta johtamisesta. Todistettavasti työtä riittää, työmotivaatio on korkealla ja asiakkaat ovat tyytyväisiä.

Tehtyjen investointien, sekä henkisten että aineellisten hyödyntäminen maksimaalisesti on yhdyskuntapoliittista viisautta. Hyvän palvelun, toimivien työyhteisöjen ja hoitosuhteiden tuhoaminen on turmiollista.

Miksi siis? Piilevätkö talouden ongelmat kalliissa kiinteistöissä? Koska uusinvestointeja ei tarvita, löytyykö syy ylläpidosta. Jos laskelmat osoittavat ylläpidon kohtuuttoman kalliiksi, kiinteistöstä on luovuttava, sanoo byrokraatin logiikka. Myydään pois. Mutta kuka ostaa käytetyn terveyskeskuksen? Ei kukaan. Puretaan pois. Tuntuu hullulta tuhota hyväkuntoinen rakennus ja poistaa se taseesta. Se vasta kallista on.

Ei löydy vastausta. Pitää siis laajentaa näkökenttää. Asutuskeskus ilman terveyspalveluja, ilman lääkärin apua on räikeä virhe. Odotettavissa on, että seuraavaksi luupin alle asetetaan koulut. Keskittämisen into vie pienten keskusten oppilaat suurempiin keskuksiin. Seuraavaksi voidaankin todeta, ettei pieni keskuksemme ole enää turvallinen ja viihtyisä. Ei ollenkaan hyvä paikka asua. Neuvostoliitossa näitä kyläpahasia kutsuttiin perspektiivittömiksi.

Oulussa aiotaan ratkaista kaupunkirakenteen tulevaisuus palveluverkkotyön sivutuotteena. On ilmeistä, että keskittämisen asianajajat ovat jaotelleet uuden kaupungin vanhat kuntakeskukset taantuviin ja kehittyviin taajamiin. Kaupunkiyhteisön kannalta parempi tapa olisi ratkoa yhteisiä, tärkeitä asioita avoimesti keskustellen, tutkien ja sovitellen. Oikea menettely on yleiskaavoitus, joka on juuri kuntarakenteen suunnitteluun tarkoitettu työväline. Laki lupaa sen perustuvan vuorovaikutteiseen, avoimeen kansalaiskeskusteluun.

Väestökehitystä ja muutoksen suuntaa kuvataan yleensä olettamuksella, näin on, jos mitään ei tehdä. Kun suunnittelu astuu kuvaan, voidaan määritellä tavoitetila ja askeleet sen saavuttamiseksi. Myös asukasmäärät ja muutoksen suunta ovat suunniteltavissa. Ydinkysymys on, tahdotaanko kaupungin osa-alueita ja niiden keskuksia kehittää tasapuolisesti. Ratkaisu löytyy kokonaisuudesta. Tarvitaan yhteinen näkemys tulevaisuuden kaupungista, johon asukkaat voivat kiintyä ja samaistua. Muutokset, joissa kuntalaiset eivät ole toimijoina mukana, vievät yhteisön ongelmiin.

Oulu on kasvukeskus, se on nuorten ja tulevaisuuden
kaupunki. Ajankohtaisista talousongelmista huolimatta Oulun tavoitteena olkoon kanavoida yhteisestä kasvuvarasta elinvoimaa myös maaseututaajamiin. Meille kaikille, niin maalla kuin kaupungissa asuville, kotiseutu on tärkeä ja rakas, työ sen hyväksi synnynnäistä.

Matti Karhula

Oulu

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Hätäapua

Jälkikirjoitus 3

Kun Oulun palvelumallin 2020 luin, selväksi tuli, ettei raportista riitä eväitä nykyisen talousahdingon selvittämiseen. Tarvitaan muita, nopeampia toimia.

Missä viipyy kaupungin johdon lupailema ja poliittisen apparaatin työkseen ottama talouden tervehdyttämisohjelma, valtuustosopimus?

Kaupunkilaisia kiinnostaa, miten tästä selvitään. Miten tällä valtuustokaudella, siis heti, tuloja lisätään ja menoja vähennetään.

Veroja nostetaan ja maksuja korotetaan, sehän on selvä. Lainaa otetaan ja tulevaisuutta syödään, se on väistämätöntä. Tehtyjä investointipäätöksiä ei voi suuremmin perua. Työllistääkin pitäisi ja tulevaisuutta rakentaa.

Jääkö jäljelle muita keinoja lomautusten lisäksi?

Oulussa 27.4.2013

Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Public or private

Jälkikirjoitus 2

Palvelumalli 2020:n raportoijat väittävät laskelmillaan, että yksityisen tuottama palvelu on kaupunkiapparaatin tuotetta edullisempi. Esimerkiksi kelpaa perusterveyden huollon vastaanottotoiminta. Jos ostopalvelujen määrä laajenee 30 prosenttiin, raportoijat kertovat kustannussäästöä kertyvän kuudessa vuodessa noin 7 M€.

Pitääkö väite paikkansa? Jos pitää, missä syy? Onko yksityisen kyky ja taito kaupungin laitoksia parempi? Onko työmotivaatio ja tehokkuus sekä töiden järjestelytaito merkittävästi parempaa yksityisellä puolella? Vai onko kyseessä takuuvarma rusinat pullasta –menetelmä? Mene ja tiedä. Meidän on luotettava virkakoneistoon, heidän tehtävänsä on ottaa selvää ja tietää.

Jos kustannussäästö on todellinen ja laatu kelvollinen, tulee yksityisen tuottamia palveluja ostaa ja käyttää.

Työn laadusta ei ole kyse, ammattitaitoa ja sitoutumista löytyy molemmilta puolilta. Onnistunut muutos on tässäkin tapauksessa pienten askelten politiikkaa, vakaata, pitkäjänteistä ja luonnollista. Työntekijät eivät muutoksessa saa kärsiä. Mieluummin evoluutio kuin revoluutio.

Muutosten keskellä tärkeintä on, että Oulun kaupunki pitää järjestämisvastuun itsellään, ei pelkästään paperilla vaan myös käytännössä. Se on kaupunkilaisten etu.

Takana ovat ajat, jolloin akselilla yksityinen-julkinen liikuttiin ideologiset värilasit päässä. Vastakkain olivat sosialismi ja markkinaliberalismi. Tänään voimme tarkoituksenmukaisuuteen vedoten sanoa: Olkoon vaikka yksityinen, kunhan osaa ja veronsa Suomeen maksaa.

Oulussa 27.4.2013

Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Hyvinvointia kaikille

Julkaistu Forum 24  25.4.2013

Oulun palveluverkkomallia rakennetaan kevään aikana. Kehottivat osallistumaan keskusteluun aiheesta Oulu 2020. Teen työtä käskettyä. Luin satasivuisen raportin. Totesin, että paljon on aineistoa kerätty ja uusia ratkaisuja kehitelty.

Palvelumalli 2020-raportti johdatteli lukijan labyrinttiin. Tilastojen, laskelmien, käsitteiden ja maalailevan tekstin sekaan on helppo eksyä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osio ohjaa lukijan vaihtoehtoisten rakennemallien eteen. Tarjolla on kolme tuotetta, sama tarkoitus, eri sekoitus, eri hinta. Valitse paras.

Ensimmäinen rakennemalleista on nykyinen järjestelmä paranneltuna versiona. Toisessa mallissa lähdetään keskittämisen tielle, 17 terveyskeskuksesta eloon jää kuusi hyvinvointikeskusta seitsemässä toimipaikassa ja lisäksi neljä hyvinvointipistettä. Kolmannessa, voimakkaasti keskittävässä vaihtoehdossa hyvinvointikeskuksia on vain neljä.

Virkakoneisto on vaihtoehtoja vertaillut, myös taloudellisin perustein. Laskelmat, vaikkakin hypoteettiset, osoittavat, että vaihtoehto 2 on taloudellisin, säästöä nykymenoon nähden kertyy kymmenessä vuodessa 12,9 -20,5M€. Vaihtoehdon 3 vaikutus on pienempi, 7,9 -15,5M€. Laskelmat osoittavat, ettei raskas keskittäminen ole taloudellisestikaan järkevää. Isoissa laitoksissa katoaa ihminen ja hyvä työilmapiiri, rapistuu motivaatio ja tehokkuus.

Ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa tuhon tiellä jatkamista. Se ei käy. Jäljelle jääneistä käyttökelpoinen on vain vaihtoehto 2. Sen havaitsivat myös viranhaltijat. Kalevan jutussa ”Seitsemän terveyskeskusta leikkauslistalle” viime viikolla virkakoneiston ratkaisumallina esiteltiin kyseinen malli 2 pienin muutoksin. Evästys päättäjille näyttää pelkistyneen saatesanoiksi: Tässä se on.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakennemalli on täten määritelty. Seuraavaksi tutkitaan käytäntöjä.

Kun on kipeä, tarvitsee avun. Sairas parantuu, se on pääasia. Toisarvoista lienee, onko avunantaja hoitaja vaiko lääkäri, kunhan osaa. Työskenteleekö parantaja keskuksessa vai pisteessä. Ei sekään ole ydinkysymys, onko apu lähellä vai vähän kauempana. Tärkeämpää on, että apu on saatavissa kohtuuajassa ilman tuskallista jonotusta.

Paljon on kritisoitu keskustan terveysaseman siirtoa Kontinkankaan hyvinvointikeskukseen. Keskustan seniorit tuntevat tulleensa petetyiksi. Pois vaikerrus, keskustaan jää hyvinvointipiste avun lähteeksi. Vielä ei ole tarkoin päätetty, minkälaisia palveluja piste tarjoaa. Kysyntä ja tarve sen ratkaiskoot. Keskustan asukasta lohduttanee myös se, että Kontinkangas tarjoaa ylivoimaisesti parhaimman ja laajimman palvelusortimentin. Ei apu kauas karkaa, jos ollenkaan.

Prosessi etenee ja palvelukehikko valmistuu. Kun sosiaali- ja terveyspalveluiden sisältöä ja työtapoja pohditaan, avautuu tilaisuus myös paljon parjatun Tilaaja-tuottaja–toimintamallin kriittiseen tarkasteluun. Se tiedetään, että Tiltu käy insinööreille, mutta sopiiko Tiltu lääkäreille ja opettajille. Ei sovi, lausuu tuskastuneiden kuoro.

Palataan normaaliin, nykyaikaiseen hallintoon, jossa johto organisoi, määrittelee palvelukonseptin, antaa resurssit ja tavoitteet. Palveluyksikkö ja työyhteisö ottavat tehtävän vastaan ja sitoutuvat sen parhaan kykynsä mukaan hoitamaan. Työtavan parhaita asiantuntijoita ja kehittäjiä ovat tekijät itse.  Oikein ohjattuna työyhteisö kykenee muokkaamaan työtapansa järkeviksi, tehokkaiksi ja motivoiviksi. Siitä on hyviä kokemuksia. Edessä siintävä päämäärä on vapauttaa ihmiset byrokratiasta siihen työhön, johon ovat kouluttautuneet ja kutsumuksen saaneet. Hyvän hallinnon perusta on avoimuus, se ei kuitenkaan tarkoita raportointipakkoa vaan yhdessä tekemistä.

Pöytä on katettu. Alkupaloiksi tarjotaan rakennemallit yleiskaavoituksen skenaarioiden kera. Päälajina autonomiset työyhteisöt kypsyvät osaaviksi, ystävällisiksi ja tehokkaiksi palveluntuottajiksi. Kaiken kruunaavat tyytyväiset oululaiset, jotka muutosvastaisuudesta selvittyään lähtevät yhdessä tekemään hyvästä paremman. Sellainen on Oulu vuonna 2020.

Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Jälkikirjoitus

Jälkikirjoitus 24.4.2012

Kirjoitin Forum 24 –lehteen kolumnin otsikolla Hyvinvointia kaikille. Koska aiheenani ollut palvelurakenneuudistus on laaja ja monimutkainen juttu ja sanomalehden palstatila rajallinen, päätin jatkaa ajatuksen juoksua blogillani. Forum julkaisi johdanto-osan, jatko piirtyy jälkikirjoitussarjana sähköiseen mediaan.

Jälkikirjoitus 1

Nimittelyä

Kukapa ei hyvinvoiva haluaisi olla? Punakka, pönäkkä ja onnellinen mies.

Oulun palvelumalli 2020 esittelee uuden ja luovan nimikkeistön, hyvinvointikeskus, -asema ja –piste. Epäilevä sielu on ihmeissään, palvellaanko siellä vain hyvinvoivia, pulskia ja iloisia ihmisiä, vai onko palvelun tarkoitus tehdä meistä kuntalaisista hyvinvoivia. Ja mitä se sitten tarkoittaa?

Aiemmin käytetyt nimikkeet sosiaali- ja terveyspalvelut ovat vähitellen meille kuntalaisille tulleet tutuiksi. Tiedämme, että sairauden kohdattuamme menemme terveyskeskukseen tai sairaalaan. Kun toimeentulo, siis raha, loppuu, menemme sossun luukulle.

Oulun palvelumalli –raportista saa vaikutelman, että uusi ilmaisu, hyvinvointipalvelut, tarkoittaa juuri sosiaali- ja terveyspalveluja. Entä hyvinvointikeskus, tarkoittaako se myös joitakin muita palveluja tai toimintoja. Se ei käynyt raportista selville. Ei raportin lukija myöskään pääse selvyyteen hyvinvointijonkun palveluiden valikoimasta ja laadusta.

Toki uudet määritelmät on yritetty raporttiin kirjata. Hyvinvointikeskuksen määritelmä kertoo, että ”laaja-alaiset ja kattavat hyvinvointipalvelut on koottu samaan paikkaan”. Keskusten on kirjoitettu ”tukevan monialaisuuden ja –ammatillisuuden toteutumista eri ammattilaisten toimiessa lähellä toisiaan”. Virkajargoni jatkuu sivulta sivulle samanmoisena kapulakielenä, mutta palvelusortimenttia ei meille kerrota.

Arvoisa virkahenkilö, kun suunnitelmia teet, voisit ystävällisesti pitäytyä tutuissa määritelmissä, kertoa meille ymmärrettävästi, mitä tarkoitat, mitä mikin termi, keskus, asema ja piste, sisältää ja tarkoittaa. Meille kaikille niin tärkeän palveluverkon rakentaminen olisi helpompaa, jos ymmärtäisimme toinen toisiamme.

Oulussa 24.4. Matti Karhula

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi